Jos en tietäis että siellä oot, en jatkais, en katsettani maasta sais

~ pimeän tultua mä puristan sun kättäs, oothan tässä vielä huomenna? Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan, ja keräät talteen palaset kun hajoan, sä oothan tässä vielä huomenna? ~

entiä mut ilme kusas.

~ tiedän jossain onnistuin, kun sinuun takerruin, mitä pidemmälle päivät käy, mä toivon, et ikuista tää onni on.~

Huuoh, vihaan näitä iltoja kun alkaa oikeesti miettiin asioita, ja siitä tulee sellasen angstisen haikee fiilis. plääh, ei ny jaksa angstata tai muuta, ku muute menee suhtkoht hyvin mut nii, turhaan sellasiin pikkuasioihin takertua, kun suurempiaki murheita tulee jossain kohtaa elämässää. :) Mailma on karu, ja siihen ei auta muu ku vaa tottua, ei tää oo mitään pilven hattaralla tanssimista, sen oon huomannu, mut ehkä kun vaan jaksaa odottaa jotai hyvää, nii ehkä sen sit tulee viel joskus saamaa, luulisin? :)  Ehkä nyt mä painun sängyn pohjalle, tai sohvalle kattoon simpsoneita, see ya!

"Tiedän et mun pitää muutttuu, et saan ääneni taas kuuluun. Vaikka kaikki päättyy, niin viereesi jään. Päivät venyy, elämä hupenee, se murenee ennen ku tekee päätöksen, joka sumenee, enkä anna tätä koskaan anteeksi, oon saanu tarpeeks, kaikki jää haaveeksi."